tiistai 19. toukokuuta 2015

Punajuuri-Aurapaistos

Jääkaapissa on seissyt jo pitkään pussi punajuuria odottamassa ja nyt vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja päätin tehdä niistä sapuskaa. Niin kuin moni tietää punajuuren ja aurajuuston liitto on match made in heaven  joten sillä yhdistelmällä lähettiin. Meinasin ensin tehä sosekeittoa, mutta aattelin tän vuuan maistuvan lapsille paremmin.


Hahaa, taas näitä laadukkaita ruokakuvia!


Punajuuri-Auravuoka

5 keskikokoista punajuurta
1 sipuli
2 porkkanaa
2-3 dl Esikypsytetty rikottu ohrasuurimo
Reilu 1/2 paketti aurajuustoa

Keitä punajuuret kypsiksi ja kuori ne. Vinkkinä tähän, että kuori lähtee tosi hyvin keittämisen jälkeen kun punajuuria hinkkaa peukalolla kylmässä vedessä! Silppua sipuli, kuori ja raasta porkkanat. Keitä ohrasuurimot viittä vaille kypsiksi. Raasta myös punajuuret. Heitä kaikki sekaisin uunivuokaan ja murustele sekaan aura. Rouhi suolaa ja mustapippuria sekaan ja loraus vettä(herkkusuut lorauttaa kermaa sekaan) Paista uunissa 200 astetta noin tunti. Lisää vettä jos tuntuu, että kuivuu liiaksi.

Kakarakriitikko: "Tää ei oikein maistu mulle. Pahaa." - Sihtikurkku. Ahmattikaan ei oikein digannut, homejuusto taisi tökkiä koska punajuuresta kyllä tykkää. Eli tää on nyt kyllä ruoka jota ei oikein voi suositella lapsille, ellei tiedä, että lapsi tykkää Aurasta.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Quornpottuvuoka

Tämä ruoka sai alkunsa kun Sihtikurkku kysyi miksei meillä ikinä kotona ole sellasta hyvää kanaruokaa ku tarhassa. Sihtikurkku kertoi, että siinä ruuassa on kanaa ja perunaa. No kanaa meillä ei oikein syödä, mutta ajattelin quornkuutioiden menevän täydestä. Kutsuun tätä kotonakin kanavuuaksi. Tosi helppo safka sillä alkusilppomisten jälkeen tulee itekseen uunissa. Pahoittelut kuvasta, en muistanut kuvailla ennen kuin melkein kaikki oli jo syöty! Tässä yksi ehdokas maailman hirveimpien ruokakuvien kisaan. Niitä ehdokkaita tuntuu tästä blogista löytyvän... Tarkemmin ajatellen, en kyllä julkaise tästä kuvaa ollenkaan!

Quornpottuvuoka

n. 1kg pottua (riippuen kuinka ison vuuan teet)
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
Pussi quornkuutioita
2,5 dl ruokakermaa
pkt mozzarellaa
Currya
Suolaa
Mustapippuria

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Kuori ja viipaloi potut. Paista pannulla öljyssä sipulit, lisää quornkuutiot. Ota kuutioihin kiva paistunut pinta ja mausta suolalla, currylla ja pippurilla.
Lado uunivuuan pohjalle viipaloituja pottuja, ripottele hieman suolaa päälle. Kaada 1/2 quorn-sipuliseosta päälle. Revi mozzarellaa sinne tänne paloiksi. Tee uusi kerros samoin. Peitä lopuksi vielä pottuviipaleilla ja kaada kerma päälle. Jos haluut niin raasta vielä jotain juustoa pintaan. Paista uunissa 175 asteessa reilu tunti. Mulla taisi hautua miedolla lämmöllä melkein pari tuntia. Tuli tosi pehmeää ja hyvää!

Kakarakriitikko: "Nam, kanavuokaa. Tää maistuu erilaiselta kuin tarhassa. Mut on tää ihan hyvää." -Sihtikurkku