Taustaa

Kasvisruokapäivästä kasvisruokaviikkoon

Kaikki alkoi siitä, kun pari vuotta sitten päätettiin aloittaa kasvisruokapäivän pito kerran viikkoon. Oltiin syöty muutenkin paljon kasviksia ja kasvisruokaa, mut nyt ruvettaisiin ihan kunnolla huolehtimaan siitä, että vähintään kerta viikkoon olisi pelkkää kasvisruokaa. Valinnan takana oli terveydelliset ja taloudelliset syyt, mutta myös tuotantoeläinten kohtelu ja kasvihuoneilmiö vaikuttivat päätökseen. Tämä tuntui helpolta ja konkreettiselta tavalta tehdä edes jotain.
Alkuun kasvisruokapäiväily oli aika helppoa kun kyseessä oli kahden aikuisen ja yhden imeväisen talous. Haasteet kasvoivat kun lapsi kasvoi. Varsinkin kun meitä on siunattu sihtikurkkuisella esikoisella, jolle tuntuu olevan ihan sama onko tarjolla lihaa, kalaa tai kasvista. Hän ei syö tai tykkää. Mummon lihapullat tosin maistuvat. Aina. Joten jatkuvasti etsimme uusia lapsen makuun olevia kasvisruokia ja voin melkein taata, että jos sihtikurkku syö mielellään jotain kasvisruokaa niin se kyllä uppoaa normilapseenkin!

Vuosien varrella kasvisruokapäivä on muuttunut kasvisruokaviikoksi ja yksi lapsi kahdeksi. Luojalle kiitos, lapsi nro 2 on täysi ahmatti. Hän syö kaiken minkä saa kiinni ja onnistuu suuhunsa asettamaan. Myös kärpässienet pihalta. (Myrkytystietokeskus tosin kertoi, ettei punainen kärpässieni ole niin tappavaa kuin valkoinen, joten suurin paha mitä seurasi oli ahmatin mielipaha kun kärpässieni riistettiin kädestä ja kaiveltiin loput suusta.)
Punaista lihaa perheessämme syödään todella harvoin. Broileria vielä harvemmin. Kala sen sijaan kuuluu ruokavalioon, samoin kuin munat ja juustot. Kodin ulkopuolella syödään sitä mitä tarjotaan, toki jos tarjolla on kasvista niin suositaan sitä, mutta mummoille ei olla kasattu paineita hirmuisella listalla asioita joita ei syödä. Kotona koitetaan kuitenkin noudattaa lihatonta linjaa.

Kakarakriitikko

Reseptien ohessa on toisinaan ilmoitettu kakarakriitikon arvio. Koska nuorin kriitikkomme ei osaa vielä puhua niin tulkataan elekielestä miten maistuu, tosin yleensä aina hyvin maistuu. Sen sijaan sihtikurkku on sanoissaan joskus hyvinkin brutaali mm. hernekeitto maistui viimeksi hirvenruholta.

Koitetaan myös keksiä miten lapset saataisiin mukaan ruuanlaittoon ja jos jompi kumpi (tässä vaiheessa vain esikoinen, kun  ei 1-vuotias vielä oikein handlaa) on osallistunut niin siitäkin löytyy aina merkintä ja mikä tehtävä on ollut kyseessä.

Toivottavasti tämä blogi karsii kasvisruuan ympäriltä turhia luuloja, että se olisi jotenkin hankalaa, pahanmakuista tai ei sopisi lapsiperheeseen!