tiistai 21. lokakuuta 2014

Tonnikala-simpukkapasta

Tässä isännän kehittelemä tomaattipohjainen pastakastike. Tämä ei ihan hetkessä valmistu pitkähkön haudutusajan takia, mutta itse kiireessä joskus olen tätä tehnyt, enkä hauduttanut juurikaan ja hyvää tuli silti. Ilman haudutusta tämä on alle puolen tunnin safka, hauduttelun kanssa menee lähemmäksi tuntia. Mies kuitenkin korostaa, että parempaa tulee kun hauduttelee maut pehmeiksi ja tottahan tämä on! Eli jos on aikaa niin valmista kiireettä ja hauduta hartaasti.



Tonnikala-simpukkapasta
1 sipuli
1 paprika
2 kynttä valkosipulia
2 rkl tomaattipyrettä
500g tomaattimurskaa
1 prk tonnikala
1 dl ruokakerma
1 prk savustettuja simpukoita
1/2 rkl Thai kalakastiketta
1 tl oreganoa
1 tl basilika
1 tl sokeria
ripaus chilirouhetta
suolaa

Kuullota pilkottua sipulia hetki oliiviöljyssä, lisää tomaattipyre ja valkosipuli. Pyörittele muutama minuutti. Lisää kuutioidut paprikat, tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua ainakin puolisen tuntia, kuitenkin mitä pidempään sen parempi. Tarkasta vesitilanne välillä ja lisää tarvittaessa. Kaada hauduttelun jälkeen sekaan tonnikala ja ruokakerma ja anna kiehua hetken. Ihan viimeiseksi ennen valmistumista kaada simpukat sekaan. Sen jälkeen voi ottaa kattilan pois liedeltä kiehumasta ja viiden minuutin päästä on valmista. Jos jättää simpukat kiehumaan kastikkeeseen ne sitkastuu inhottaviksi, joten heti vain pois liedeltä kun simpukat on lisätty.

Keitä kaveriksi täysjyväpastaa. Me syötiin lisukkeena parsakaalia kun ei jaksettu silputa salaattia.


Kakarakriitikko
"Mä en tykkää simpukasta! Tykkään vaan pastasta! Onko tää sitä simpukkaa? Mitä se simpukka on?" - Sihtikurkku (lautanen kuitenkin syötiin tyhjäksi)
Ahmatti veti ison lautasen ja nuoli sen jälkeen vielä lautastaan.

Sihtikurkku kun kuuli annoksen sisältävän simpukoita niin ennakkoluulojen määrä ylti pilviin asti. Joten ei ehkä kaikkein herkimmille naperoille kannata paljastaa mitä sitä syödään puhua vaan tonnikalakastikkeesta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti